2021
Vaella, kalasta, rakasta — Omaa polkua etsimässä
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Oma varastoni on loppu, mutta voit hankkia teoksen edullisesti Adlibrikseltä. Saan myynnistä pienen provision, mutta sinä et maksa kirjasta yhtään enempää. Kiitos, kun tuet kirjailijan uraani.
Esittely
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Suolantuoksuinen matkakertomus pureutuu olemassaolon suuriin kysymyksiin ja itsetutkiskeluun osana oman paikkansa löytämistä – Himari löysi sydämen satamansa Vesterålenissa sijaitsevalta pieneltä apilanmuotoiselta Gisløyan saarelta, jossa arjen luksusta on olla käyttämättä herätyskelloa. Väkevä ja tunnelmallinen kuvailu on Himarin erityisosaamista, minkä ansiosta lukijat pääsevät katsomaan Norjanmeren maisemia ja elämää sen rosoisilta rannoilta omin silmin.
Nimeke: Vaella, kalasta, rakasta – Omaa polkua etsimässä
Tekijät: Himari, Monni
Tuotetunnus: 978-951-858-228-4
Tuotemuoto: Kovakantinen
Koko: 148 x 210
Sivumäärä: 220
Ilmestymispäivä: 17.9.2021
Kustantaja: SKS Kirjat
Minä rakastan merta; sen äärettömyyttä, ja salaisuuksia, jotka luonto on pystynyt säilyttämään itsellään. Kaikuja, jotka kumisten kantautuvat kilometrien syvyyksistä. Sitä, miten rannan hienolla hiekalla ja simpukkamurskalla kävellessään voi palata hetkeksi elämän alkukodin ääreen – sinne, mistä kaikki on syntynyt.
— Monni Himari / Vaella, kalasta, rakasta
Kirjasta
Olen kiertänyt ja dokumentoinut maailman matkakohteita lähes puolet elämästäni. Palasin asuntooni, jotta sain taas pakata laukkuni, jos sitä koskaan purinkaan. En tiennyt, mitä elämältäni halusin, kunnes päädyin sattuman kautta Tromssaan valassafarille ja opin kielen, jota pohjoinen puhuu parhaiten – hiljaisuuden. Ymmärsin, että lämpimien pasaatituulien puhaltamissa pimeissä öissä sirisevä kaskaiden soidin oli omalla kohdallani vaihtunut hyisessä meressä jähmeästi mutta unenomaisen kauniisti soivaan ryhävalaiden lauluun.
Vuosi Gisløyalla opetti paljon: rakastamaan, vihaamaan, sietämään, ennen kaikkea ymmärtämään ja lopulta sopeutumaan. Kohtaamaan itseni.
En koskaan unohda niitä hyytäviä talviöitä, kun koillistuulet ulkoivat pienen, punaisen, puilla lämpiävän hirsimökin nurkissa. En unohda kevään ensimmäisiä merkkejä enkä häähuumassaan potpottavia riekkoja. Sitä, miltä tuntui, kun työnsin sormeni ensi kertaa viileään multaan, johon valmistimme petiä monenkirjavia perunoita ja sipuleita varten.
Muistan elävästi kevättuulessa kuivuvan kapakalan tuoksun. Yöttömän yön ja suolan tuoksun. Minä muistan kaiken ja ennen kaikkea sen hetken, kun tapasin ihmisen, jonka rinnalta löysin kodin.