Olen lukenut aina. Kotitalomme alakerrassa sijaitseva pieni huone oli pyhitetty kirjoille; kirjoja oli neljällä seinällä lattiasta kattoon niin paljon, että osa piti asetella perätysten kahteen riviin. Etummaiset työntyivät yli reunan ja näyttivät keikahtavan lattialle minä hetkenä hyvänsä.
Isäni vei meitä, neljää siskoa, kirjastoon viikottain. Usein yritin lainata kerralla 10 tai jopa 20 Neiti etsivää, mutta isäni oli sen verran viisas, että rajoitti lainattavien niteiden määrää – ja sai siten minut palaamaan hänen kanssaan Hämeenlinnan pääkirjastoon yhä uudestaan.

Lukemisen lisäksi olen kirjoittanut aina siitä lähtien, kun opin aakkoset.
Monet tärkeimmistä elämäntapahtumista taltioin Pohjois-Savon kesämökiltämme, kirkkaan Koskeloveden rannalta, Suonenjoelta. Teksteistä vanhimmat päiväävät sivunsa vuoteen 1991.
Toisin kuin monilla ikäisilläni, kotoamme löytyi Pentium 286 -merkkinen tietokone, jolla täytin kymmenittäin korppuja tarinoillani.
Hain poikkeuslupaa aloittaa yläasteen Hämeenlinnan Lyseossa vain siksi, että tien toiselta puolelta löytyi kirjasto.
Myötämielinen rehtori hyväksyi anomukseni, ja siten tutustuin Mariaan, jonka kanssa aloitin kirjaston ”bunkkerissa” järjestetyn Kirjoittajakoulun.
Vielä tuolloin pelkäsin lukea tekstejäni ääneen. En myöskään halunnut, että ohjaaja lukisi niitä.

Olen lukenut aina. Kotitalomme alakerrassa sijaitseva pieni huone oli pyhitetty kirjoille; kirjoja oli neljällä seinällä lattiasta kattoon niin paljon, että osa piti asetella perätysten kahteen riviin. Etummaiset työntyivät yli reunan ja näyttivät keikahtavan lattialle minä hetkenä hyvänsä.
Isäni vei meitä, neljää siskoa, kirjastoon viikottain. Usein yritin lainata kerralla 10 tai jopa 20 Neiti etsivää, mutta isäni oli sen verran viisas, että rajoitti lainattavien niteiden määrää – ja sai siten minut palaamaan hänen kanssaan Hämeenlinnan pääkirjastoon yhä uudestaan.
1993
Päiväkirjat.
2015
Retkipaikka – Seikkailuja Suomen luonnossa. Retkipaikan ensimmäisessä kirjassa julkaistaan kaksi Monnin majakkatarinaa.
2016
Ura retkeilytoimittajana alkaa. Voit lukea Monnin luonto- ja erätarinoita Latu&Polku-lehdestä sekä Erä-lehdestä.
2020
Erältä, eräistä -teos (Havulaavu) julkaistaan.
2021
Vaella, kalasta, rakasta (SKS Kirjat) julkaistaan.
2022
Vuodenkierto-luontokirjoituskurssi julkaistaan.
Tule mukaan kurssille →
2024
Kalansilmien katse -novelliantologian kilpailukutsu julkaistaan. Lähetä kalatarinasi →
2024
RAUTUAIKA – pohjoisen pioneerikalan kertomaton tarina.
Lue lisää →
2024
Lajissaan ensimmäisiä Eräkirjamessuja vietetään kesällä 2024. Tutustu →
Valitut maininnat
Muistoja vuosien varrelta.